perjantai 31. joulukuuta 2010

Terveiset Italiasta!


Koko joulukuu on mennyt reissatessa ympäri Eurooppaa kisojen ja harjoitusten perässä. Kauden alku on ollut kisojen osalta painajaismainen. Epäonnistumisia ja ulosajoja niin paljon, että aloin jo miettimään tuurin ja onnen osuutta urheilussa. Vaikka tietysti suurin osa tekemisestä on itsestään urheilijasta kiinni, niin aina on kai se pieni osa, johon ei voi itse vaikuttaa.

Viimeisin kilpailu Itävallan Semmeringissä muistutti niistä hyvistä hetkistä. Vihdoinkin ensimmäiset pisteet tälle kaudelle ja vieläpä juuri ennen vuoden vaihtumista. Onneksi on vielä paljon kisoja edessä ja toivottavasti onni pysyisi tästä asti mukana kauden loppuun asti!

Vuosi 2010 vaihtuu uuteen tällä kertaa Italian Tarvisiossa. Mitään isoja vuodenvaihteen juhlia ei todellakaan ole tiedossa, sillä tarkoitus on reenailla joka päivä 2.1.2011 asti, jonka jälkeen kurssi kohti Kroatiaa ja Zagrebin maailmancupia!

Vauhdikasta uutta vuotta kaikille!

- Sanni -

torstai 11. maaliskuuta 2010

Keski-Euroopan kevät


Toissapäivänä pakkasta oli 15 astetta. Eilen paistoi aurinko, tiet olivat sulat ja lämpötila kohosi jo lähes kymmeneen. Tänään tulee lunta taivaan täydeltä ja saa taas tarpoa loskassa... Tällainen on Keski-Euroopan kevät. Kotoa lähtiessä oli vaikea tietää millaisen vaatevarustuksen tälle (ehkäpä tämän kauden viimeiselle) Keski-Euroopan reissulle pakkaisi. Sadetakki ja aurinkolasit?

Helmikuu vierähti todella nopeasti ja suurin osa kuuta kului olympiareissulla rapakon toisella puolella. Olympialaiset olivat aivan mieletön kokemus, vaikka omalta osaltani reissu muuttui enemmänkin opintomatkaksi epäonnistuneiden kisasuoritusten vuoksi; pujottelun keskeytin ja suurpujottelukisa meni sairastellessa.

Kokemus ratkaisee paljon myös tässä lajissa. Seuraavissa kisoissa olen taas neljä vuotta valmiimpi ja ehkä hiukan viisaampi. Kaikille tsemppareille ja tukijoille iso kiitos!

Tällä hetkellä majailen Saksan Garmisch-Partenkirchenissä. Kyseessä siis maailmancup finaalit ja lauantaina kauden VIIMEINEN mc-kilpailu! Toki kausi jatkuu vielä huhtikuun lopun sm-kisoihin, mutta isoin jännittäminen saa tämän viikonlopun jälkeen olla takana!

Kevät on alppikauden parasta aikaa. Siitä olen sataprosenttisen varma! Se on myös ehkä parasta koko lajissa. Suosittelen siis että viimeistään nyt jokainen kykenevä työntää nenänsä ulko-ovesta, kävelee suksikauppaan tai -vuokraamoon (tai hankkii laudan tai pulkan:) ja suuntaa ne kourassa rinteeseen ja vähintään rinneterassille :)

- Sanni-

tiistai 26. tammikuuta 2010

Reissua piisaa

Tarkalleen 28 päivää reissua takana ja edessä vielä kolme! Voin rehellisesti sanoa että varmasti koko kauden kolme pisintä päivää, alkaa nimittäin matkustelu painaa kropassa ja myös korvien välissä.

Matkareitti on kulkenut suunnilleenkin näin: Lienz-Zagreb-Innerkrems-Hinterreit-Seefeld-Hinterreit-Flachau-Maribor-MariaAlm-Cortina.

Vaikka viimeinen kuukausi on ollut raskas, voin kerrankin sanoa, että eipähän ainakaan ollut turha reissu. Tähänastisen urani paras tulos Mariborin pujottelusta (7.) tuntuu hyvältä parin vaikean kauden jälkeen. Kiitos vielä kaikille onnittelijoille ja niille jotka muuten vain olivat hengessä mukana.

Mitä tahansa tästä eteenpäin tapahtuu, voin sanoa että meneillään oleva kausi on urani tähänastisista paras. Jokainen maaliin päästy maailmancupin pujottelu on kartuttanut pistetiliä (joita on jo nyt enemmän kuin minään aikaisempana kautena) ja vaikka tekeminen ei ole koko ajan ollut varmaa ja tasaista, ainakin vauhtia on riittänyt!

Odotan innolla helmikuuta ja ensimmäistä olympiareissuani. Pikkutytöstä asti haaveeni on ollut kilpailla maailman parhaiden joukossa ja varsinkin olympialaisissa!

- Sanni -

maanantai 11. tammikuuta 2010

Hyvää uutta vuotta!

Niin siinä taas kävi, että kausi pyörähti paremmalle puolelle. Hyvää uutta vuotta kaikille, erityisesti Tahkolla viihtyville! Itselleni vuoden vaihtuminen on ensimmäinen kevään merkki, ikään kuin syksy ja alkutalvi olisivat ylämäkeä ja lopputalvi mukavaa laskettelua kevääseen.

Kausi on tuonut tullessaan paljon reissaamista ja kilpailuja. Joulukuussa olin reilun kahden viikon kisamatkalla Ruotsissa, ja tämänhetkisen reissun arvioitu kesto on noin kuukausi. Joulua sain viettää Suomessa ruhtinaalliset viisi päivää; jo 26. päivä lensimme joukkueen kanssa Itävaltaan.

Matka on edennyt Itävallan Lienzistä Kroatian Zagrebiin (jossa otimme vastaan uuden vuoden) ja takaisin Itävaltaan. Tällä hetkellä majailen Hinterreitissa, jossa olemme harjoitelleet jo muutaman päivän.

Tammikuussa on kymmenisen kilpailua: mm. super-G Hausissa, pujottelu Flachaussa, suurpujottelu ja pujottelu Mariborissa (Slovenia) sekä super-G ja suurpujottelu Cortinassa (Italia). Näiden maailmancup-starttien ohella tarkoituksena on laskea pienempiäkin FIS-kilpailuja.

Paljon on edessä ennen olympialaisia. Toivotaan, että valmistautuminen sujuu ilman suurempia kommelluksia. Kisakuntoa kannattaa itse kunkin hakea Tahkon upeilta rinteiltä ja laduilta!

- Sanni -