maanantai 21. marraskuuta 2011

Terve vaan Tahkon väki!


Terveiset Itävallan Mölltalista!
Täällä on meneillään jo ties kuinka mones jäätikköleiri tälle syksylle.. Sattuneista syistä emme ole vieläkään päässeet Suomen rinteille laskemaan, taikka ylipäätään muualle kuin jäätiköille. Koko Eurooppa on ilmeisesti ollut tavallista lämpimämpi tänä syksynä. Tai ainakaan lunta ei ole. Olisi jo mukava päästä haukkaamaan happea vähän lähemmäksi merenpintaa, sillä nyt jokainen lasku lasketaan 2500-3200m korkeudessa.

Odottelen kovasti kisojen alkua! En vieläkään tiedä missä lasken ensimmäisen kilpailun tälle kaudelle. Edellinen starttini oli kymmenen kuukautta sitten, jonka jälkeen olen lähinnä kuntouttanut polveani. Kun loukkaannuin viime tammikuussa, lääkärin määräys oli kuusi kuukautta suksetonta aikaa. Nyt olen saanut olla lumilla jo seitsämän leirin verran!

Palaan täältä kotiin 23. päivä ja odotan valkoisia maisemia, kun kone laskeutuu Helsinkiin. Tai vähintäänkin Rovaniemelle :) Olisi jo aika!
En tiedä missä aikataulussa teillä Tahkolaisilla on lumetus, mutta toivon sinne kunnon pakkasia ja paljon lunta!

Sanni