Vihdoinkin!
Edellisestä kisastartista ehti vierähtää kymmenen ja puoli kuukautta ja
nyt sitä taas pääsi kokeilemaan. Olin siis eilen ja tänään Sveitsin
Zinalissa laskemassa Eurooppacup pujottelut.
Olosuhteet olivat hankalat, sillä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä
rinteeseen satoi puoli metriä uutta lunta ja varsinkin tänään kova tuuli
ja pöllyävä lumi vaikeuttivat näkyvyyttä eikä puuskittainen vastatuuli
tietystikään tee olosuhteista kovin tasavertaisia kaikille. Mutta en
halua kirota säätä sen enempää, koska sille ei edelleenkään voi mitään.
Ensimmäisessä kilpailussa laskin toisella kierroksella ulos ja tänään
olin lopputuloksissa 22. Ei siis mitään suurta hehkuttamista tuloksissa,
mutta itse olin tyytyvänen siihen, että sain parin kisastarttia alle.
Tästä on paljon helpompi lähteä kohti tulevia maailmancupin kisoja!
Lähdin kotoa 3.12 ja palaan pitkältä reissulta 21. päivä, eli sopivasti
ennen joulua :) Tähän väliin olisi tarkoitus mahtua vielä hyvä
reenipätkä Italian Livignossa ja pari maailmancupin pujottelua Ranskan
Courchevelissa ja Itävallan Flachaussa.
-Sanni
torstai 8. joulukuuta 2011
maanantai 21. marraskuuta 2011
Terve vaan Tahkon väki!
Terveiset Itävallan Mölltalista!
Täällä
on meneillään jo ties kuinka mones jäätikköleiri tälle syksylle.. Sattuneista
syistä emme ole vieläkään päässeet Suomen rinteille laskemaan, taikka
ylipäätään muualle kuin jäätiköille. Koko Eurooppa on ilmeisesti ollut
tavallista lämpimämpi tänä syksynä. Tai ainakaan lunta ei ole. Olisi jo mukava
päästä haukkaamaan happea vähän lähemmäksi merenpintaa, sillä nyt jokainen
lasku lasketaan 2500-3200m korkeudessa.
Odottelen
kovasti kisojen alkua! En vieläkään tiedä missä lasken ensimmäisen kilpailun
tälle kaudelle. Edellinen starttini oli kymmenen kuukautta sitten, jonka
jälkeen olen lähinnä kuntouttanut polveani. Kun loukkaannuin viime tammikuussa,
lääkärin määräys oli kuusi kuukautta suksetonta aikaa. Nyt olen saanut olla
lumilla jo seitsämän leirin verran!
Palaan
täältä kotiin 23. päivä ja odotan valkoisia maisemia, kun kone laskeutuu
Helsinkiin. Tai vähintäänkin Rovaniemelle :) Olisi jo aika!
En
tiedä missä aikataulussa teillä Tahkolaisilla on lumetus, mutta toivon sinne
kunnon pakkasia ja paljon lunta!
Sanni
maanantai 31. tammikuuta 2011
Jääpakkaukset kovassa käytössä
Näin tässä kävi, että vaikea kausi sai ikään kuin pisteen iin päälle, kun oikean polven eturistiside napsahti poikki 17. päivä tammikuuta eurooppacupin pujottelukilpailussa. Polvi leikattiin viikko sitten maanantaina. Edessä on siis kuusi kuukautta suksetonta aikaa. Tai no, tilasin juuri Fischeriltä hiihtosukset, sillä tavoitteena on päästä kevään lumille hiihtämään perinteistä. Olen jutellut muiden polvivammoista kärsineiden urheilijoiden kanssa (meidän lajista niitä valitettavasti löytyy) ja ymmärtänyt, että hiihto on hyvä tapa kuntouttaa jalkaa. Jos se on keväällä mahdollista, olen enemmän kuin mielissäni hiihtoladulla, sillä vesijuoksu ja pyöräily kuuluvat varmasti myös kuntoutukseen ja niitä tulee muutenkin tehtyä paljon.
Kotisohva on siis kulunut viimeisen parin viikon aikana enemmän kun koko viime vuonna yhteensä, jääpakkaukset ovat olleet kovassa käytössä ja neulottuna on jo yhdet villasukat ja pipo. Mitäköhän kaverit saavat ensi jouluna lahjaksi..
Kyllä tästä selvitään. Olen päässyt urheilu-urani aikana vähällä. Tämä on ensimmäinen loukkaantuminen, jonka takia joudun jättämään harjoituksia ja kilpailuja väliin. Viimeisin vaiva joka pisti hidastamaan, oli hiusmurtuma kyynärpäässä tarhaikäisenä. Ehkä nyt on hyvä aika hengähtää ja ottaa etäisyyttä lajiin. Näköjään, kun sitä ei itse tajunnut tehdä, joku muu piti siitä huolen.. Toivottavasti Tahkolla pidetään huoli siitä että rinteitä tulee kulutettua, vaikka minua siellä ei näillä lumilla enää nähdäkään! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)