Terveiset Itävallan Mölltalista!
Täällä
on meneillään jo ties kuinka mones jäätikköleiri tälle syksylle.. Sattuneista
syistä emme ole vieläkään päässeet Suomen rinteille laskemaan, taikka
ylipäätään muualle kuin jäätiköille. Koko Eurooppa on ilmeisesti ollut
tavallista lämpimämpi tänä syksynä. Tai ainakaan lunta ei ole. Olisi jo mukava
päästä haukkaamaan happea vähän lähemmäksi merenpintaa, sillä nyt jokainen
lasku lasketaan 2500-3200m korkeudessa.
Odottelen
kovasti kisojen alkua! En vieläkään tiedä missä lasken ensimmäisen kilpailun
tälle kaudelle. Edellinen starttini oli kymmenen kuukautta sitten, jonka
jälkeen olen lähinnä kuntouttanut polveani. Kun loukkaannuin viime tammikuussa,
lääkärin määräys oli kuusi kuukautta suksetonta aikaa. Nyt olen saanut olla
lumilla jo seitsämän leirin verran!
Palaan
täältä kotiin 23. päivä ja odotan valkoisia maisemia, kun kone laskeutuu
Helsinkiin. Tai vähintäänkin Rovaniemelle :) Olisi jo aika!
En
tiedä missä aikataulussa teillä Tahkolaisilla on lumetus, mutta toivon sinne
kunnon pakkasia ja paljon lunta!
Sanni